Jani Sunnarborg

@Magdalena Hałas

Jani Sunnarborg on erikoistunut historiallisten fagottien soittoon Haagin ja Pariisin konservatorioissa. Hän toimii vuodesta 2004 freelancerinä Suomessa ja Keski-Euroopassa, enimmäkseen soolofagotistina yhtyeissä kuten Helsingin Barokkiorkesteri, Les Musiciens du Louvre, {Oh!} Orkiestra, Freiburger Barockorchester, ja monissa muissa. Jani opettaa historiallisten fagottien soittoa Sibelius-Akatemiassa ja Kälviän barokkileirillä.

Sunnarborgilla on takanaan nuoruus kilpatanssin parissa. Tanssi on palannut hänen elämäänsä barokkitanssin muodossa luontevana osana barokkimuusikon toimenkuvaa. Sitä hän on opiskellut vuodesta 2009 lähtien ensin Suomessa, sittemmin parhaimpien ranskalaisen koulukunnan opettajien kursseilla, tunneilla ja valmennuksessa. Ehkä tärkeimpiä vaikuttajia ovat olleet Béatrice Massin, Hubert Hazebroucq, Caroline Copeland ja Adrian Navarro. Hän on esiintynyt HeBOn ja Fibon sarjoissa sekä erinäisillä festivaaleilla. Hän myös opettaa barokkitanssia ja tanssimusiikkia Sibelius-Akatemian kursseilla, Novia-ammattikorkeakoulussa ja Kälviän barokkileirillä.

Jo pitkään Janin oman taiteellisen kehityksen keskiössä on ollut musiikin, tanssin ja laulun/tekstin yhteyden tutkiminen. Tanssin opiskelu ja vanhojen laulukoulujen ja deklamaatio-oppaiden tutkiminen on muuttanut dramaattisesti suhtautumista musiikin soittamiseen. 8 vuoden elo Pariisissa toi ranskan kielen taidon sujuvaksi, 1600-luvun deklamaation, ranskalaisen musiikin ja tyylin tutuiksi. Barokkitanssi liittyy kaikkeen tuohon saumattomasti puhuen samaa kieltä, ja onkin luontevaa, että sama henkilö toimii barokkimuusikkona ja -tanssijana. Jania kiinnostavat erityisesti barokkitanssin elinmahdollisuudet nykypäivässä.

Vuoden 2025 Jani nauttii Taiteen edistämiskeskuksen taiteilija-apurahaa.

×
Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen saavuttamiseksi.

Välttämättömät  ja toiminnalliset evästeet vaaditaan sivuston toimimiseksi. Tilastollisia evästeitä käytetään anonyymin käyttötilaston keräämiseksi.  Markkinoinnillisilla evästeillä tehostetaan konserttien näkyvyyttä sivustoilla. Voit päättää itse mitä evästeitä sallit käytettäväksi.

Evästeasetuksesi on tallennettu.