Jukka Rantamäki on Tapiola Sinfoniettan II konserttimestari. Orkesteri esiintyy silloin tällöin barokkiohjelmiston parissa, niin nytkin Helsinki Early Music Festivalilla 1.10.2021. Haastattelussa Jukka pohtiii soitinkysymyksiä ja ohjelmistoaiheita. 

Aloitatko Bach & sons -keikan veto- vai työntöjousella ja miksi?

Alkoivat tämän konsertin kappaleet sitten veto- tai työntöjousella, käytän joka tapauksessa barokkijousta! Minulla on itselläni barokkiviulu ja muutamia jousiakin, mutta koska soitamme normivirityksessämme, en käytä barokkiviuluani. Itse asiassa jousikaan ei ole omani eikä se tarkkaan ottaen ole barokkijousikaan, sillä Tapiola Sinfonietta on tilannut muutamia klassisia jousia kokeiltavaksi - siis vähän barokkijousten tyyliä tuoreempia, sellaisia meille sopivia välimuotoja. Jonakin päivänä meillä voi kaikilla olla käytettävissämme perusjousia ketterämmät jouset, ja jos sitten vielä löytyy kaikkien jousisoittajien kesken konsensus kokeilla jossakin sopivassa konsertissa suolikieliä ihan vaikka normaalissa, korkeassa virityksessä, olisihan se todella kiinnostavaa!

Varsinaista periodiorkesteria Tapiola Sinfoniettasta ei kuitenkaan tule, eikä se ole ongelma ollenkaan. Olemme tehneet barokkimusiikkia 34 olemassaolomme vuoden aikana niin paljon ja niin hienojen alan asiantuntijoiden avustuksella, että kyllä meihin on tarttunut melkoinen määrä hyvää tällaiseksi normaaliksi orkesteriksi. Monella meistä on myös omakohtaista barokkitaustaa; minä esimerkiksi olin mukana yli 30 vuotta sitten Helsingin Kamarijousissa, kun eräänä vuonna harjoittelimme ahkerasti Bachiin sopivaa tulkintaa ja esitimme sitten keväällä erityisen Bach-viikon aikana Bachin koko orkesterituotannon. Vaikka en sen jälkeen alalle erikoistunutkaan, on noista ajoista jäänyt jäljelle jonkinlainen sisäistynyt käsitys siitä, miten tällaista musiikkia olisi mukava esittää - ja joka tapauksessa rakkaus lajiin.

Olet varmaan esittänyt aiemminkin tässä konsertissa kuultavaa ohjelmistoa. Onko jokin aiempi esitys jostain kappaleesta jäänyt erityisesti mieleesi ja miksi?

Niin mukavia kuin kaikki Helsinki Early Music Festivalin aikana esittämämme teokset ovatkin, on Bachilla - siis isä-Bachilla - ja tämän konsertin teoksista erityisesti hänen E-duuri viulukonsertollaan aivan oma sijansa sydämessäni. Konserton nerokkaat harmoniakulut nautinnollisesti rullaavine rytmeineen ovat yhtä riemastuttavia ja puhuttelevia kuin Brandenburgilaisten konserttojen taidokkaat ja mukaansa tempaavat barokkikoneet, mahdollisesti kaikki samalta Köthenin ajalta. Näin voisin muistella, sillä joitakin vuosia sitten koostin suppean Bach-elämäkerran, ja esitin sitä pari kertaa minä-muodossa, peruukki päässä, koreat vaatteet yllä, sulkakynä kädessä ja kolpakosta saksalaista olutta välillä siemaillen.

Barokkikoneesta tulee mieleen, kuinka sain silloin yli 30 vuotta sitten leiman otsaani, kun rohkenin tunnustaa kuuntelevani Bachin teoksia myös syntetisaattoriversioina! Rikos on tuskin vieläkään vanhentunut, joten yhtä hyvin voin todeta nauttivani Bachin neroudesta myös sähköisinä versioina vielä tänäkin päivänä.

Entäpä muuta?

Kun Tapiola Sinfonietta esittää tällä viikolla Bach&sons-konsertin sekä Tammisaaren että Espoon kirkoissa, soitan kaikkia sen teoksia mielelläni ja antaumuksella. Mutta Bachin viulukonsertossa sydämeni syvimmätkin sopukat aukeavat, ja kohoan teoksen harmoniakulkujen ja maagisen rytmikoneen kuljettamina sellaisiin tiloihin, että paluu maan pinnalle kestää vähintään seuraavaan viikkoon saakka.