Barokkiviulisti Minna Kangas esiintyy Kohtaamisia barokkitorilla -tapahtumassa 3.10.2021 viulistimummo-tittelillä ja soittaa FiBOn muusikoista ja opiskelijoista koostuvan orkesterin solistina Vivaldin Vuodenajoista Syksyn.
Olet ollut mukana Suomen vanhan musiikin piireissä hyvin pitkään. Mitä barokkimusiikin esittäminen sinulle merkitsee?
Olen usein pohtinut naiivisti, että olen syntynyt väärään aikakauteen. Siksi vanhempi musiikki on aikojen saatossa merkinnyt monimuotoista ja hyvin luontevaa sukellusta historiaan niin sävellysten, eri tyylien, säveltäjien elämänkertojen, historiallisten konserttipaikkojen, instrumenttien elinkaaren ja kaiken muusikon käsityötaitojen ja sielun ymmärtämisen merkeissä. Historia on tullut lähelle, osaksi nykyisyyttä. Elämäni pituinen larppi!
Barokkimusiikin ilosanoman levittäminen uusille tekijöille ja kuulijoille on ollut vahvasti mukana tekemisissäsi vuosien ajan. Liidaamissasi projekteissa on ollut mukana lapsia, nuoria, aikuisia, opettajia, harrastajia ja vaikkapa ammattiopiskelijoita. Miksi tällainen syvä osallisuus on niin tärkeää? Eikö riitä, että kuulijat saapuvat konsertteihin ihailemaan ammattilaisten taituruutta?
Senioreja unohtamatta! Porukassa soittaminen ja siitä innostuminen on lannoitetta aivoille sekä sielulle. Yhdessä tekeminen ja yhteyden syntyminen ihmisten kesken soittamisen ja musiikin luomien mielikuvien kautta luo merkityksellisyyttä, onnen tunnetta, iloa ja mielen rauhaa.
Muiden taiteiden ja miksei tieteidenkin yhdistäminen musiikkiin tuo vielä lisää osallisuuskertoimia.
Minulle on aina tuntunut tärkeältä madaltaa ns. klassisen musiikin kynnystä laajemmille tekijä- ja kuulijajoukoille ajatuksella ”musiikki kuuluu kaikille”, myös niille, jotka ovat iskostaneet mieliinsä kuuluvansa niihin, jotka eivät ymmärrä taidemusiikista tai taiteista ylipäätään mitään.
Kun sanat loppuvat, alkaa musiikki.
Yhdessä soittamalla näissä projekteissa kukin on päässyt taitojensa mukaisella tavalla mukaan suurempaan kokonaisuuteen, josta on yksilöllisten oivallusten ja joskus odottamattomien taidollisten venymisten jälkeen muodostunut monta kertaa suurempi ja merkityksellisempi kuin osiensa summa!
Syvä, jopa ikimuistettava osallisuus voi syntyä myös siitä, että perheissä lasten harrastusten kautta vanhemmat, isovanhemmat ja koko laajempi perhepiiri pääseetukijoukkoina ja kannustajina mukaan.
Tulee mieleen agrikulttuuri,
Samalla tavoin kuin itse viljelty sipuli tuo omavaraisuuden tunteen kautta merkitystä elämään, sitä tuo myös kulttuuri, hengen viljely ja sivistys.
Esiinnyt Helsinki Early Music Festivalin Kohtaamisia barokkitorilla -tapahtumassa viuluvirtuoosimummo-tittelillä. Mitä tällainen mummo tekee torilla?
Se soittaa viululla syksyn ja sadonkorjuun kirvoittamia säveliä.
Suomessa voi nykyisin kuulla hyvin korkeatasoista kotimaisin voimin esitettyä barokkimusisointia. Helsinki Early Music Festival on kiinnostunut lisäksi kansainvälisen ja taiteidenvälisen työn luomista uusista impulsseista. Millaisia kokemuksia sinulla on ollut kansainvälistä yhteistyötä tai eri taidelajeja sisältävistä projekteista? Uhka vai mahdollisuus
Lapsena Jyväskylän Konservatoriossa opiskellessani minulla oli neljän vuoden aikana neljä eri opettajaa, ensin kaksi tsekkiläistä, sitten kaksi kiinalaista.
Yhden opettajan kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä.
Tuolloin taisin oivaltaa jotain oleellista musiikin ja muiden taiteiden luonteesta.
Aidon kansainvälisen yhteistyön luominen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Tarvitaan jäntevä visio ja syy yhteistyölle, paljon suunnittelua, aikataulutusta, tehtävien jakoa ja aikaa yllätyksille, eri aiheilla kopittelua ja hyviä henkilövalintoja sekä paljon tahtoa ja rahaa. Samankaltaisen luontevan musiikin ja taiteen tekemisen palo ei tunne maiden rajoja, mutta erilaiset toimintatavat tulee oivaltaa.
Jos mennään jälleen historiaan, teatterikuninkaaksi tituleerattu Kustaa III keräsi Drottningholmin linnaan hallitsija-aikanaan Euroopan mittakaavassa hyvin kansainvälisen taiteilijajoukon ja loi maailmanlaajuisesti ajateltuna merkittävän kulttuuri- ja sivistysyhteisön.
Nykymaailma on tietysti sirpaleisempi ja nopeatempoisempi, joten aikataulujen suunnittelu ja ohjelmistokysymykset nousevat merkittävään rooliin sekä tekemisen henki, att spela, to play, joka osuvasti kuvaa niin pelaamista, leikkiä, näyttelemistä kuin soittoa.
Minna Kangas kertoo kuvista: "Olen ollut soittamassa Drottningholmin teatteriorkesterissa vuosina - 95 ja - 96 tuttisoittajana, ja -16 kutsuttuna konserttimestarina (Mozart: Don Giovanni) Händelin Agrippina piti toteutua jo kesällä - 20, mutta koronan vuoksi siirrettiin. Tässäkin produktiossa olen konserttimestari."
Ylempi kuva: Minna turistina työpaikallaan tutustumassa teatterin historiaan
Alempi kuva: Orkesteriharjoitus teatterimontussa, Händell Agrippina, joht Francesco Corti
"
Aiotko tuoda evääksi oman palstasi herkkuja festivaalin barokkitorille?
Kyllä aion. Soivassa muodossa.
Lue lisää:
Kirjoita ensimmäinen kommentti
Kirjoita kommenttisi