Laulu ja tanssi ovat aina olleet tärkeä osa seurustelua ja yhteisöllisyyttä. Ja missään niitä ei ole arvostettu enempää kuin Aurinkokuninkaan hovissa, jossa eliitin jäsenyys piti todistaa päivästä toiseen yhä uudelleen pukeutumalla, liikkumalla ja tanssimalla uusimman muodin mukaisesti.

Ranskan vallankumouksen (1789) vaikutus johti yllättävään lopputulokseen kaikkialla Euroopassa. Aatelisto ei enää uskaltanut kohdella alempiaan miten tahansa tai korostaa valtaansa ja rikkauksiaan entiseen tapaan. Rikkaudet alkoivat muutenkin juuri tässä vaiheessa huveta. Nyt kunniastaan arat aateliset joutuivat sopeutumaan keskiluokan tapoihin (puhutaan suunnilleen 1800-luvun toisesta neljänneksestä eteenpäin).

Hillityn ja arvokkaan käytöksen vaatimus levisi yhteiskuntaluokissa alhaalta ylöspäin. Meillä suuri merkitys oli erityisesti pietismiin perustuvilla herätyskristillisillä liikkeillä kuten körttiläisyys ja lestadiolaisuus, joiden vaikutus levisi pohjalaisten pappien mukana koko maahan. Kaikki kevytmielisyys ja mieltä keventävä olivat heidän mielestään syntiä ja maallista hapatusta. Tansseissa oltiin lähellä toisen sukupuolen edustajia ja siinähän nyt saattoi tapahtua vaikka mitä!

Jos tanssia piti, se sopi järjestettäväksi osana nuoriso- ja raittiusseurojen järjestämää kohottavaa ohjelmaa, sivistyneistön valvovan silmän alla. 

Hauskanpito oli 1800-luvulla muutenkin sopimatonta milloin mistäkin syystä. Varsinkin kriisiaikoina tanssin paheksunta oli yleistä. Käytöstavat muuttuivat muodollisemmiksi varsinkin suruaikana ja suruahan oli jatkuvasti. Käytössäännöissä määriteltiin täsmälleen, miten kenenkin kuollessa tai sairastuessa piti toimia. Aivan erityisesti (nais)leskien vaadittiin istuvan jopa vuosia kotona verhot suljettuna tai liikkuvan vain välttämättömästä pakosta mustaan huntuun puettuina (tämä koski tietysti vain niitä, joilla oli varaa moiseen ja palvelijoita käytännön elämästä huolehtimiseen). 

Ja entä laulaminen? Virrenveisuu on tietysti aina kannatettavaa, mutta rahvaan laulamat rahvaanomaiset (=seksiin viittaavat) laulut olivat asia erikseen. Herrasväen keskuudessa musiikki ja laulaminen kuuluivat hyvään kasvatukseen. Taitoja sopi esitellä yksityisissä illanvietoissa perheen, suvun ja naapuruston kesken. Suomessa laulaminen otettiin osaksi kansansivistystyötä ja ylioppilaslaulajat veivät kuoroharrastuksen mukanaan virkapaikoilleen. Laulamisen paheksunta onkin liittynyt enemmän ohjelmistoon kuin laulamiseen sinänsä. Meillä ammattimaisen musisoinnin arvostus on ollut yllättävänkin korkealla kansainvälisesti katsoen.

Suuressa osassa länsimaita viktoriaanisista tavoista oli pitkälti luovuttu jo 1920-luvulle tultaessa. Iloinen -20 -luku ei synkistelyä kaivannut ja ensimmäisestä maailmansodasta ja espanjantaudista selvinneillä oli ollut niin paljon menetyksiä, että kenelläkään ei olisi ollut mahdollisuutta seurata suremisen sääntöjä kaikkien kohdalla. Niinpä mustat vaatteet heitettiin romukoppaan ja ryhdyttiin tanssimaan charlestonia ja jazzaamaan yöt läpensä.

Suomessa luotiin samaan aikaan yhtenäistä kansakuntaa sisällissodan raunioille. Itsehillintä oli kovassa huudossa, kun molempia osapuolia piti estää ryhtymästä kostamaan sodassa koettuja vääryyksiä. Nuorella kansakunnalla oli parempaakin tekemistä kuin tanssiminen.

Tämä oli helppo laajentaa sota-aikana paheksuntaan siitä, että jotkut senkun pitävät hauskaa kun toiset ovat rintamalla. Siitä taas oli lyhyt matka viralliseen kieltoon. Talvisodan aikainen tanssikielto kumottiin osittain välirauhan ajaksi. Jatkosodan aikana kielto palautettiin ja täyskiellosta luovuttiin lopullisesti vasta 1948. Tanssikielto mm. hallituksen määrääminä rukouspäivinä, joulupäivänä, pitkäperjantaina ja pääsiäispäivänä ja niiden aattoina johti jopa mellakointiin 1950-luvulla, mutta pysyi voimassa vuosikymmeniä ja vielä 1980-luvulla se oli voimassa pyhäpäivinä klo 8-12. Vasta 1980-luvulla purettiin myös säännöt, joiden mukaan nainen ei saanut tulla ravintolaan yksin, asiakas ei saanut siirtyä pöydästä toiseen eikä ravintolassa saanut laulaa tai pitää kovaa ääntä.

Tanssikielto ilmiönä  ei ollut kansainvälinen vaan ihan kotikutoista puritanismia. Euroopassa ja Yhdysvalloissa tanssi jatkui tauotta. Britanniassa tanssin ajateltiin nostavan mielialaa ja sotamoraalia, joten BBC suorastaan panosti tanssimusiikkiin. Kyllä meilläkin salaa tanssittiin, jopa rintamalla. Kiellon rikkomisesta sakotettiin kymmeniä tuhansia suomalaisia, lähinnä nuoria naisia. Tanssilavoja myös rikottiin tai ne täytettiin piikkilangalla. Tanssiratsioissa Suomessa kuoli kaksi ihmistä ja kaksi naista vangittiin.

Irja Kajander-Vierkens on historiantutkija ja kulttuurin moniharrastaja, joka laulaa yksin ja kuorossa sekä tanssii ammatikseen flamencoa.