Mistä aineksista syntyy Helsinki Early Music Festival? Monta puroa yhtyy taiteen virraksi festivaalilla, jonka perustana on viidesti järjestetty Encanto Festival. Kun pääkumppaniksi vuodesta 2020 alkaen liittyy Suomalainen barokkiorkesteri, saa festivaali uuden nimen lisäksi uusia muotoja. Niistä Kaarelan alueella tapahtuvan Juurilla-hankkeen hedelmien esittely on osallistavaa taiteentekoa parhaimmillaan. Festivaali on myös yhä laajempien kansainvälisten rakenteilla olevien kumppanuusverkostojen koti. Suomalaisen barokkiorkesterin muusikot pääsevät työskentelemään uusien kumppanien ja barokkitaiturien kanssa. Festivaaliohjelma kootaan taiteellistuotannollisen tiimin voimin. Tiimissä ovat mukana Pauliina Fred, Petteri Pitko, Georg Kallweit ja Laura Kajander.
Encanto Music on muusikkojen perustama yhdistys, joka on järjestänyt viisi festivaalia ja taidesalonkitoimintaa. Yhdistys on myös ollut mukana yksittäisissä pienemmissä projekteissa, minkä lisäksi se on ideoinut kaksi Suomalaisen barokkiorkesterin pääjärjestäjänä toteuttamaa suurprojektia. Encanto tutkii musiikin lisäksi taidelajien rajapintoja sekä pyrkii edistämään kansainvälistä vuorovaikutusta taiteiden parissa. Encanton arvot toteutuvat nyt Helsinki Early Music Festival -nimisenä järjestettävällä festivaalilla.
Festivaalilla ollaan kuultu ja nähty maailman festivaaleja kiertäviä concert design -termillä kutsuttavia erityisprojekteja kuten Joke & Alehouse (Barokkanerne/Norja), Ihmeellinen Gargantua (Andreas Arend & Encanto House Band), Friends of Amarillis (Urban String / Berliini), Angels' Share (Nico and the Navigators & Urban Strings / Berliini), Krich! (Bachs Erben -nuorisobarokkiorkesteri), My dearest, my fairest - Dinner for two! (Juan Kruz Díaz de Garaio Esnaola & Joanna Dudley) ja Elämää ja barokkimusiikkia (Vesa Purokuru & Encanto House Band). Viisivuotisen historian aikana mukana on ollut yhtyeitä, kuoroja ja yksittäisiä taiteilijoita yli 20 eri maasta. Vuorovaikutus eri maista saapuvien taiteilijoiden kanssa on hedelmällistä ja lisää kulttuurista ymmäärrystä ihmisten välillä. Vastaavia projekteja ja yhteistyötä on luvassa jatkossakin festivaalilla.
Suomalaisen barokkiorkesteri on tuttu vanhan musiikin moniosaaja ja alati uusia muotoja kehittävä taituriyhteisö. Helsinki Early Music Festivalilla se on mukana etenkin Juurilla-hankkeen myötä. Hankkeen parhaat hedelmät kiteytyvät festivaaliesityksiksi Kaarelassa. Luvassa on mm. Purcellin Fairy Queen -oopperasta tehtävä erikoisversio, puhelaulun uusille ja vanhoille ystäville Räpätätiiviä (rap- ja resitatiivi-ilmaisua), Ihme?! -perhe-esityksiä ja kamarimusiikkia. Orkesterilla on kasvamassa myös yhä uusia kansainvälisiä verkostoja. Festivaali tarjoaa alustan monelaiseen uuteen toimintaan, josta kerrotaan aikanaan lisää.
Juurilla Kaarelassa
Kaarela on historiallisesti merkittävä alue Helsingissä. Useimmat Helsingin vanhimmista kivikautisista löydöksistä sijoittuvat Kaarelan alueelle kuten myös Helsingin vanhin asutus. Historia on jättänyt jälkiä alueelle muutenkin pitkin matkaa. Kustaa III:n istuttamaa tammea voi vieläkin käydä ihailemassa. Niinpä kekseliäistä toimintatavoistaan tunnetun vanhan musiikin taiturin Suomalaisen barokkiorkesterin on luontevaa rakentaan vanhoille juurille elävää kulttuuria tämän päivän asukkaiden kera ja heitä varten. Samalla pohditaan itse kunkin juuria, sukujuuria tai vaikkapa juurtumista Kaarelan alueelle uutena asukkaana.
Luovan tekemisen ja taiteen kokemisen tulee olla mahdollista lähellä ihmisten arkea. Helsingin malli on alueellisen ja osallistavan kulttuurityön toimintamalli, joka tuo kulttuurilaitoksia eri puolille Helsinkiä. Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) ja Helsingin Kansallisteatteri ovat Helsingin mallin toimijoita Kaarelan alueella vuosina 2019-2021. Suomalaisen barokkiorkesterin filosofian mukaan kaikilla on oikeus kokea upeita musiikkielämyksiä kuulijoina tai tekijöinä. Tekemisen muodot orkesterilla ovat monet ja orkesteri onkin kaikkialla kotonaan, nyt myös Kaarelan alueen eri tiloissa.
Kirjoita ensimmäinen kommentti
Kirjoita kommenttisi