Haastattelu
Cembalisti Marianna Henriksson ja koreografi Anna Mustonen kertovat lokakuussa ensi-iltaan tulevasta teoksestaan Eros. Kuusi esitystä Tanssin talon Erkko-salissa (6.-13.10.) ovat osa Helsinki Early Music Festivalin ohjelmistoa, ja produktion tuottavat Uuden tanssin keskus Zodiak, Suomalainen barokkiorkesteri sekä taideyhdistys i dolci. Esityksessä kuullaan Barbara Strozzin, Giovanni Felice Sancesin, Tarquinio Merulan, Claudio Monteverdin ja Marco da Gaglianon musiikkia.
Kertoisitteko valmistumassa olevan uusimman teoksenne Eroksen ensimmäisistä impulsseista?
Anna: Olemme tehneet tätä jo monta vuotta, vähitellen ja jatkumona kaikelle sille mitä olemme tehneet yhdessä aiemmin. Edellinen suurimuotoinen yhteistyömme, näyttämöteos Maria-vesper, oli ensi-illassa vuonna 2018 ja aika pian sen jälkeen aloimme suunnitella Erosta.
Marianna: Olin lukenut kanadalaisen runoilijan ja antiikin tutkijan Anne Carsonin kirjan Eros the Bittersweet (1986), joka esittelee eroottista haluamista erityisesti kurkottamisena etäisyyden ylitse, kohti jotain puuttuvaa. Kirjasta tuli olo, että tämä on aivan ihana, tämä voisi luoda pohjan musiikkia ja tanssia yhdistävälle esitykselle. Kirja puhui eroksesta tavalla, joka resonoi voimakkaasti 1600-luvun musiikin tematiikan kanssa. Kirjan antamien ajatusten lisäksi perustavanlaatuisena yhteisenä tausta-ajatuksena on ollut jo aiemmissa töissämme mukana ollut historiallinen(kin) käsitys: 1600-luvulla ajateltiin että musiikilla on konkreettinen, kehoa ja kehon sisäosia liikuttava voima. Musiikki kykeni lävistämään kehon ja liikuttamaan sitä sisäelimistä lähtien. Tämä lähtökohta on meille yhteinen sekä musiikin että tanssin näkökulmasta.
Anna: Musiikille antautuminen ja kuuntelun avaaminen ovat olleet tärkeitä työskentelyssämme. Meillä on jaettu halu antaa tanssin ja musiikin kietoutua yhteen. Tanssin näkökulmasta tässä ei sinänsä ole mitään erityistä, tanssiesityksethän sisältävät usein jonkinlaista musiikkia. Meidän yhteistyössä kiinnostavaa on ollut etsiytyä sinne, missä tanssi ja musiikki voisivat tosiaankin hakeutua toistensa läheisyyteen ja vaikuttaa toisiinsa. Ajattelemme, että Eros on myös siellä tanssin ja musiikin välissä, siinä miten tanssi ja musiikki haluavat toisiaan ja kurkottavat toisiaan kohden. Miten intiimiys voisi asettua kahden eri taiteenalan välille.
Marianna: Heti alusta alkaen on myöskin tuntunut tärkeältä, että teoksessamme sekä tanssijat, soittajat ja laulajat mahtuvat samalle näyttämölle ja voivat jakaa saman tilan. Myös tämä on olennainen osa meidän työskentelyä. Tässä produktiossa olemme pyrkineet järjestämään mahdollisimman pitkän työskentelyajan tanssijoiden ja laulajien lisäksi soittajille, jotta meillä olisi aikaa tunnustella kaikkien olemista näyttämöllä.
Mikä tässä projektissa on teille tärkeää?
Anna: Carsonista vaikuttuneina lähestymme Erosta musiikillisina ja tanssillisina kurkottamisen eleinä. Tämän kautta yhdeksi koreografiseksi lähtökohdaksi on muotoutunut kysymys siitä, miten tanssia toisen kanssa tai toisen lähellä. Kun työstämme tämän teoksen tanssia, kurkotamme kohti toista ja viipyilemme kurkotuksen tilassa. On tuntunut tärkeältä, että lähestyessämme emme pyri ottamaan toista haltuun emmekä oleta että kohtaaminen tapahtuu jotenkin sulavasti ilman jännitteitä tai hankauksia. – Ajattelen, että taiteellinen työskentelyni on eräänlaista jäämisen, pysähtymisen tai tipahtamisen praktiikkaa. Kiinnitän huomioni johonkin lähes huomaamattomaan, itsestään selvänä tai totuttuna pidettyyn tapaan olla tai toimia. Siten yritän tehdä tilaa jollekin vielä tuntemattomalle ja ei-tiedetylle. Tämä ei-vielä-tiedetty asettuu sitten eri alueille kussakin teosprosessissa. Eroksessa se on asettumassa meidän väleillemme sekä liikkeeseen, joka suuntautuu kehosta ulospäin. Liikkeeseen, joka kurkottaa kohti ja viipyilee kurkotuksen jännitteisessä, nautinnollisessa, lepattavassa tai värisevässä tilassa.
Marianna: Carsonin kirjan lisäksi vaikutteita on antanut myös amerikkalaisen musiikkitieteilijän Susan McClaryn lukeminen: hän on kirjoittanut halusta 1600-luvun alkupuolen italialaisen musiikin keskeisimpänä tekijänä. Se musiikki on täynnä hankaavia dissonansseja, jännitteen rakentumisia ja purkautumisten pitkittämisiä, jotka voidaan McClaryn mukaan tulkita eroottisen haluamisen simulaatioksi. Kokemus jännitteen rakentumisesta, kurkottamisesta ja suuntautumisesta kannattelee sekä esityksemme musiikkia että tanssia. Ja tietysti myös meidän musiikkikokonaisuuden säveltäjistä esimerkiksi Barbara Strozzin ja Giovanni Felice Sancesin laulujen tekstit käsittelevät eroottista haluamista ja kaipausta ja kietoutuvat musiikin materiaalin kanssa yhteen. – Omassa cembalistin työssäni pitkäaikaisena tavoitteena on ollut asettaa vanhaa musiikkia monenlaisille näyttämöille. Minusta on kiinnostavaa, kun historialliseen tietämiseen perustuva vanhan musiikin esitys asettuu tilanteeseen, jossa sitä koskevat yleensä nykynäyttämön tai nykytaiteen yhteydessä heräävät pohdinnat. Ajattelen, että uuden tanssin kanssa 1600-luvun musiikin affektiivisuus voi löytää tuoreen väylän.
Olette päässeet työstämään teosta pitkäjänteisesti, olitte mm. Italiassa residenssissä työryhmän kanssa. Mitä tällainen työrupeama merkitsee?
Anna: Työskentelen mielelläni hitaasti, pitkien kaarien kautta. On tärkeää, että asiat saavat hautua rauhassa. Vasta prosessin myötä muotoutuu millaista maailmaa esitys ehdottaa. On oleellista, että aikaa on, koska teoksen tekeminen on sitä, että ollaan uuden ja tuntemattoman äärellä, täytyy voida kokeilla ja tunnustella. Lisäksi kun tehdään esitystä yhteistyössä, niin kaikesta jutellaan ja neuvotellaan, dialogi vie aikaa.
Marianna: Tyypillistä konserttiohjelmaa valmistaessa meillä muusikoilla on usein valmiiksi jo aika paljon tietoa siitä tulossa olevasta esityksestä; mitä kappaleita harjoitellaan, miten harjoittelu tapahtuu, miten esitystilanteessa ollaan, missä järjestyksessä kappaleet esitetään, miten kappaleesta toiseen siirrytään, jne. Tässä projektissa emme tiedä näitä asioita ennalta. Vaikka olemme valinneet suurimman osan musiikkikokonaisuuteen kuuluvista kappaleista ennen yhteisharjoitusten alkua, niiden lopulliset sovitukset ja asettuminen kokonaisuuteen muotoutuvat prosessin myötä. Siksikin aikaa tarvitaan.
Anna: Tuo on oleellista! Me emme tiedä miltä Eros näyttää tai kuulostaa. Pyrimme kysymään uudestaan ja uudestaan, että miten tätä kannattaisi lähestyä, miten juuri tässä teoksessa kannattaisi harjoitella tai millaista kehollisuutta ja musisoimista juuri tämä teos ehdottaisi.
Mikä toi teidät yhteen?
Marianna: Tutustuimme Annan kanssa joskus 2000-luvun alussa kavereiden kautta, kun opiskelijoiden välillä oli vireillä semmoista monitaidejuttua. Tämä oli ennen Taideyliopiston aikaa, kun taidekorkeakoulut olivat vielä erillään. Silloin oli sellaista porukkaa, joka halusi tehdä jotain taiteidenvälistä, ja olimme molemmat vähän niissä porukoissa.
Anna: Teimme erilaisia esityksiä, joissa Manna toimi musiikin ja minä tanssin kautta.
Marianna: Joskus 2003 se taisi olla…
Millaista on lähteä työstämään teosta Erkko-saliin?
Anna: Ajatellen Erosta ja sen yhteyttä etäisyyksiin ja välimatkoihin, on kiinnostavaa päästä näyttämölle, jossa on paljon tilaa ja suuret etäisyydet. Voidaan tosiaan ottaa etäisyyttä katsojaan ja toisiimme ja ehkä lähestymiset etäältä voivat tuntua. Mutta kyllä minua myös jännittää, koska työskentelyaika tässä uudessa tilassa on todella lyhyt ja ison tilan tuntua on vaikea kuvitella etukäteen.
Marianna: Joo, on jännittävää, kun tila on uusi, eikä ole vielä kokemusta erilaisista musiikillisista ratkaisuista tilassa. Tähänastiset käynnit salissa ovat olleet toiveita ja odotuksia herättäviä myös soinnin suhteen!
Kirjoita ensimmäinen kommentti
Kirjoita kommenttisi