Suomen Kansallisteatterin Helsingin mallin hanketta liidaava Eveliina Heinonen kertoo: Vaikka ajatukseni pyörivät tällä hetkellä pitkälti Pesula-esityksemme pesulingossa, on hauskaa pysähtyä hetkeksi miettimään KAARELLA-hankkeen viimeisiä vaiheita. KAARELLA-aluetaidehankkeemme päättyy lokakuussa ja sitä ennen nähdään Pesula - puhdistava esitys kerrostalojen pihalla Kannelmäessä ja Kuninkaantammessa 4.9. ja 11.9. 2021.
KAARELLA-hanke on mukana Early Music Festivalilla kahdella erilaisella esityskonseptilla.
Naapuripöydän äärellä
Naapuripöytä on esitystapahtuma, joka usein kuulostaa selitettynä mutkikkaammalta kuin mitä se onkaan. Käytännössä lavastamme paikkaan X ravintolatilan, jossa me esiintyjät ja muusikko toimimme tarjoilijoina. Osallistujat istutetaan illan aikana kahden hengen pöytiin ja he nauttivat erilaisia ruokalajeja. Ruokalajit ovat kysymyksiä, joihin molemmat ruokailijat vastaavat. Illan aikana he tutustuvat toisiinsa ja samalla myös itseensä. Kysymysten tarkoitus on auttaa toiseen ihmiseen tutustumisessa ja kohtaamiset Naapuripöydässä voivat hyvin lähteä omille poluille. Annoskysymykset etenevät keveistä, alkupalamaisista kysymyksistä syvempiin, jälkiruokamaisiin kysymyksiin.
Olen itse istunut Naapuripöydässä myös asiakkaana ja jutellut minulle tuntemattoman ihmisen kanssa esimerkiksi suhteestani Aku Ankkaan tai siitä millaisessa maisemassa viihdyn. Tällaiset kysymykset, ja konseptin tuoma tila olla rauhassa jonkun kanssa pöydän ääressä jutustelemassa, on avannut ainakin itselleni reittejä ulos arkipäiväisistä aiheista.
Se, että kuulee jonkun toisen ajatuksia, käynnistää automaattisesti jotakin uutta itsessä, ja voi olla myös inspiroivaa.
Naapuripöytä-konsepti on syntynyt aikaisemmissa Kansallisteatterin aluehankkeissa. KAARELLA- hankkeessa sitä on kehitelty lisää niin, että mukaan on tullut tarjoilijoiden laskut eli improvisoidut, näytellyt palautukset siitä, mitä osallistujat kertovat kohtaamisestaan. Ideana on tuoda esiin joitakin tunteita ja havaintoja, joita kokijoilla on tuntemattoman kohtaamisessa noussut esiin. Erityisen innostavaa ja kiinnostavaa on ollut päästä tekemään näitä improvisoituja palautuksia FiBOn muusikon kanssa, koska musiikilla on voima viedä näytelty improvisaatio vielä syvemmälle kokemukseen. Koska illan aikana kaikki osallistujat eivät pääse ”ruokailemaan” kaikkien kanssa, näiden esityksellisten laskujen kautta saadaan pieniä kurkistuksia siitä, minkälaista tutustuminen muilla on ollut. Usein on löytynyt paljon samastuttavia kokemuksia. Se, että voi liittyä toisen kokemukseen ja mielipiteeseen, voi olla myös voimaannuttava kokemus.
Mitä tapahtuu kun on Hetki aikaa?
Toinen festivaalilla nähtävä konsepti on nimeltään Hetki aikaa. Siinä toistuvat samat elementit kuin Naapuripöydässä. Ideana on luoda tila kohtaamiselle ja pysähtymiselle, tällä kertaa kohtaaminen tapahtuu enemmän itsen kanssa.
Esiintyjällä ja muusikolla on sanan mukaisesti hetki aikaa ihmiselle, joka istuu hänen tuoliinsa. Osallistuja voi 15 minuutin aikana puhua mistä hän haluaa ilman, että häntä keskeytetään tai ohjataan muualle. Esiintyjä voi tarvittaessa osallistua keskusteluun. Ideana on kuitenkin antaa tila ihmiselle olla hetken sen kanssa, mitä hän haluaa jakaa. Kuten Naapuripöydässä, kuulemisen jälkeen esiintyjä ja muusikko yhdessä tekevät improvisoidun lahjan kokijalle siitä, mitä juuri kuultiin. Tarkoitus ei ole löytää ratkaisuja tai vastauksia ihmiselle, vain tarjota tila peilata sitä mitä yhteisen hetken aikana tapahtui. Hetki aikaa -konseptia viedään ulos kaupunkitilaan ja paikkoihin, missä ihmiset arjessaan kulkevat.
Edellä kuvaamani teokset ovat konsepteja, jotka tuntuvat itselle merkityksellisiltä ja tärkeiltä. Niissä toteutuu yksi minulle tärkeä ohjenuora myös suhteessa aluehankkeisiin yleisesti: Tehdä taidetta, joka luo mahdollisuuksia ihmiselle tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri sellaisena kuin hän on. Näinä hulluina aikoina, kun pandemia on eristänyt meitä omiin poteroihimme, taidekonseptit, joissa ihmisiä tuodaan yhteen tai missä annetaan tila tulla kuulluksi, tuntuvat erityisen merkitykselliseltä. On ilo päästä toteuttamaan niitä yhdessä Fibon kanssa!
Tervetuloa kokemaan näitä festareille.
Eveliina Heinonen
Eveliina Heinonen on KAARELLA-aluehankkeen toinen taiteilija. KAARELLA on osa Kansallisteatterin yleisötyötä ja Helsinki mallia.
Kirjoita ensimmäinen kommentti
Kirjoita kommenttisi